Kisapaikalle lennettiin  Amsterdamin ja  Quiton kautta Quayaquiliin, josta oli vielä 2 tunnin automatka Salinakseen. Hotellilla pikainen sisäänkirjautuminen ja samantien illalliselle läheiseen bistroon. Italialais-tyyppinen ruokapaikka joiden päydät oli koristeltu sini-valkoisella teemalla vain meitä varten. 24 tunnin reissaamisen jälkeen ei ollut ongelmia saada unen päästä kiinni.

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen kävin pikaisella kierroksella lähiympäristöön kartoittamassa paikallia kauppoja, jotta saadaan perustarvikkeet täydennettyä kisojen aikana. Ilma oli kuumankostea jo heti seitsemän jälkeen. Taivas oli paksussa pilvessä. Muun joukkion selviydyttyä aamumanovereistä lähdimme seuralle selvittelemään venekuvioita ja tutustumaan paikkoihin.

Seura on hyvin tarkkaan suljettu ja vasta ID:n ja kutsuvieraslistojen tarkastamisen jälkeen pääsimme sisään.

Hetken haahuilun jälkeen löytyi vene ja pian saimmekin paikalliset handymanit purkamaan tuplakärrypakettia. Saatuamme oman veneemme paikalleen teimme tarvittavat tarkastustoimet. Pientä ylimäräistä säpinää aiheutti mastopussin avauksessa huomattu irtonaiset osat. Nämä ilmeni olevan ison fallin yläpyörän tappi ja laakeriholkki. Etsimisen jälkeen pyörä löytyi maasta, mutta tapin lukkorengasta ei löytynyt. Turvautuminen Tom Alleniin, jolla on taas puolikas tehdas mukanaan ja ongelma oli ratkaistu.

Masto saatiin pikaisesti kohdalleen joten tämänpäiväinen puuhastelu oli tehty. Aurinko paistoi täydellä teholla, joten päätimme siirtyä varjoon seuran kuppilaan ansaitulle ruokatauolle. Lihtning-luokan vaikutus seuralle näkyy hyvin. Baari on nimetty luokan mukaan ja baaritiskinä toimii halkaistu runko.

Illalla kävimme shoppailemassa perustarvikkeita paikallisten suosittelemassa isossa kauppakeskuksessa joka oli 8 km päässä hotellilta. Taksilla ajaminen täällä on melko edullista. Kyyti maksoi 2,5 US$ suunta.

Shoppailujen jälkeen iltapala hotellin ravintolassa ja sitten keskityttiin korvaamaan päivän aikana tullutta nestevajausta.